Vanhuusko tätä teettää? Että alkaa katsella enempi taaksepäin? Että alkaa kiusata itseään vanhempia yksityiskohtaisilla kysymyksillä asioista ja tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet kymmeniä vuosia sitten. Joku basilliko tämän aiheuttaa? Ei kai tätä tautia kaikilla puhkea.
Tiedä häntä, mutta omalla kohdalla kiinnostus kotiseudun entisajan elämään ja ihmisiin virisi toistakymmentä vuotta sitten sellaisella voimalla, että oksat pois. Aloin haastatella kotikylän ja laajemmankin alueen ihmisiä ja tallentaa heidän kertomuksiaan ja valokuviaan. Aloin tutkia vanhoja kirjoja, karttoja ja lehtiartikkeleita. Kuuntelin ja luin aiemmissa kotikunnan perinnetallennusprojekteissa tehtyjä haastatteluita. Jne.
Monet kerrat on harmittanut, että miksen aloittanut tätä paljon aikaisemmin. Miksen nuorempana tallettanut mummujeni tai monien muiden kertomuksia. Kuinka paljon mielenkiintoisia tarinoita heillä olisi ollut kerrottavanaan.
Kun muistellaan vanhoja asioita ja tapahtumia, voi eri ihmisillä olla erilaisia muistikuvia.Mutta haittaako se? Onko tai voiko elämä olla aina niin mustavalkoista? Ehkä tarina on joskus tärkeämpi kuin niin sanottu totuus. Joissakin vanhoissa idän kulttuureissa ajatellaan, että lahjan paketointitapa ja koristelu voi olla tärkeämpi kuin itse paketin sisältö.
Omien juurien tiedostaminen ja tuntemus on ihmiselle perustarve ja -oikeus. Tarinat ovat tärkeä osa meidän kunkin kotiseutuamme, kulttuuriperintöämme ja minuuttamme.
Älkäämme hukatko tarinoita! Laitetaan tarinat talteen.