Omainenkin tarvitsee tukea
Usein omaisena oleminen aiheuttaa monenlaisia tunteita. Olemalla omainen jollekulle voi tulla kokeneeksi esimerkiksi yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä, ja iloa. Se voi tuntua luontevalta, merkitykselliseltä ja olla palkitsevaa. Usein omainen on myös läheisin, rakkain ihminen.
Toisaalta omaisena oleminen voi tuoda huolta, viedä voimia, vihastuttaa ja aiheuttaa katkeruutta. Omaisena voi olla vaikeaa nähdä tai kestää läheisen ihmisen heikkoutta. Samoin voi olla vaikeaa kestää omaa avuttomuutta ja osaamattomuutta. Auttaminen voi tuntua ristiriitaiselta myös siksi, että oletamme aikuiselta ihmiseltä usein itsenäisyyttä, vaikka kyseessä olisikin ikäihminen. Omaisena oleminen voi tuntua myös epäreilulta: Miksi minä joudun huolehtimaan ja kantamaan vastuuta? Tunne tilanteen epäreiluudesta voi olla suuri varsinkin, jos omaisen rooli ei ole ollut täysin vapaa valinta.
Olemalla lähellä toisiamme koemmekin monenlaisia tunteita ja kohtaamme monenlaisia tilanteita, kuten missä tahansa ihmissuhteessa. Joskus ajalliset ja voimalliset resurssit voivat kuitenkin hiipua, jolloin on tärkeä miettiä myös omaa jaksamistaan. Huomioitavaa onkin, että ilman omaa energiaa, ei ole energiaa, jota jakaa ja josta ammentaa. Lentokoneesta tuttu happinaamari-ohje sopii siten myös omaisena olemiseen: Laita ensin happinaamari itsellesi, ja auta vasta sen jälkeen muita!
HelliE:ssä olemme huomanneet, että usein jo pienenkin siivun antaminen toiselle voi olla voimaannuttavaa ja tuoda tarpeellista hengähdystaukoa. Avun pyytäminen ei ole siis häpeä tai turhamaisuutta, vaan se on pelkkää viisautta. Kun läheistä hoivaa yhdessä asiantuntijan kanssa, omainen voi saada tukea juuri tarvitsemaansa ja haluamaansa kohtaan. Se on niin sanottua täsmähoivaa.