HelliEssä on tärkeintä asiakkaiden kunnioittaminen, joka tarkoittaa mm. sitä, että otetaan asiakkaan elämänhistoria huomioon, ollaan kiinnostuneita asiakkaiden tarinoista, ymmärretään, että asiakkaat ovat yksilöitä, joilla on erilaiset tarpeet ja mielenkiinnonkohteet. Haluammekin tässä sarjassa esitellä kohtaamiamme erilaisia yli 70- vuotiaita ihmisiä.
Amaal Kahin
Amaal Kahin, 78- vuotta, tuli perheensä kanssa Suomeen pakolaisena Somaliasta 90-luvun alussa. Amaalin perheeseen kuuluvat Amaalin tytär Leylo, Leylon aviomies Maxamed ja heidän kaksi lastaan.
Amaal kertoo, että sopeutuminen Suomeen oli alussa vaikeaa, sillä tunne ulkopuolisuudesta oli suuri. Toisin kuin Amaalin töissä käyvät lapset, ja koulussa käyvät lapsenlapset, Amaalilla ei ollut verkostoa, johon liittyä. “Kulttuuri, kieli ja ilmasto olivat täysin erilaisia”. Myös ikävä ja huoli Somaliaan jääneistä sukulaisista oli kova. Pikku hiljaa Amaal kuitenkin alkoi oppimaan suomalaisia tapoja ja tottumaan uuteen ympäristöönsä. Hän kertoo voivansa nyt hyvin ja olevansa kiitollinen.
Perhekäsitys
Suomessa Amaal arvostaa eniten kaunista luontoa ja sitä, että ihmiset ovat luotettavia. Hän on myös kiinnostunut suomalaisesta ruoasta, sillä Somaliassa hänen lempipuuhaansa oli ruoan laittaminen perheelleen ja sukulaisilleen. Suurin ero, jonka Amaal on huomannut somalialaisen ja suomalaisen kulttuurin välillä ovat perhesuhteet. Somalialaisessa kulttuurissa perhe käsittää laajemman joukon ihmisiä kuin Suomessa. Suomessa myös yhteiskunta hoitaa ison osan rooleista, joista Somaliassa on vastuussa perhe. “Ehkä juuri siksi perhe käsittää Somaliassa laajan joukon ihmisiä, koska heitä tarvitaan monissa eri elämänvaiheissa, etenkin vanhuudessa”, Amaal pohtii.
Ihmiset tärkeitä
Haasteet, joihin Amaal edelleen törmää, liittyvät enimmäkseen kielitaitoon. Vaikka Amaal onkin oppinut suomen kieltä jo melko hyvin, ei kielitaito ole kehittynyt siten, että esimerkiksi kaikkien asioiden hoitaminen toimisi ilman lapsien tai lastenlasten apua. Amaal toivoisikin pystyvänsä olemaan tässä suhteessa hieman itsenäisempi, sillä joitain asioita haluaisi pitää vain itsellään. Toisaalta varsinkin lasten lasten vierailut ovat aina piristäviä. ”Heidän kauttaan kuulee ajankohtaiset asiat ja viimeisimmät juorut, ja se jos mikä pitää mielen virkeänä.” Toinen asia, jossa kielitaidon puutteet tulevat esiin, on uusiin ihmisiin tutustumisessa. Tunne siitä, että ei pysty antamaan itsestään oikeaa kuvaa tai pysyä keskustelussa mukana, on välillä turhauttavaa. Amaal sanoo, että parhaiten hän on oppinut suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta juuri tutustumiensa ihmisten kautta ja tätä hän haluaisi vielä lisää.
Suomen kielen opiskelua luonnossa
Tällä hetkellä Amaalin elämä on melko rauhallista ja hän keskittyy paljon perheensä kanssa olemiseen. Välillä huoli Somaliassa olevista sukulaisista kasvaa, mutta sitten hän päättää pitäytyä hyvissä muistoissa. Amaal tekee esimerkiksi paljon kävelyretkiä, jotka piristävät mieltä ja pitävät myös polvet notkeina. Amaalia alkaa naurattaa, ja hän kertoo, kuinka hän alkuvuosinaan eksyi melkein joka kävelyretkellä. “Se oli hyvä juttu! Se pakotti kysymään tietä ventovierailta. Ne olivat ensimmäiset suomen kielen harjoittelutuntinti.”
Kiitos Amaal haastattelusta.
*Haastateltavien nimet on muutettu.
Pietu – ”Minä en ole mikään seniori. Olen señorita.”
Miten Pietu kokee ikääntymisen, oman ikänsä ja mitä ajatuksia tulevaisuus synnyttää?
Mennään hetkeksi Pietun Etelä-Pohjanmaalla elettyyn lapsuuteen ja nuoruuteen. Pietu muistaa lapsuudestaan, kuinka hän 24-vuotiaana leikkasi hiuksensa lyhyiksi ja sai siitä moitteita. Häntä pidettiin hepsankeikkana. Synnyttäneen naisen olisi pitänyt laittaa hiuksensa nutturalle, jolla viestitettiin, että nainen oli jo varattu. Pietu myös toteaa, että ”mummo oli vanha, vaikka oli vasta 50 vuotta”. Syntymäpäiväkuvissa tämän ikäiset istuivat arvokkaan, vakavan näköisenä kukkien keskellä. Muutenkin elämä oli tuon ajan körttiläisen elämää: Raamatun lukua, ei näytetty tunteita eli ei halailtu tai pussailtu, ei juurikaan kerrottu hauskoja juttuja, vaan elämä oli ylipäänsä vakavan oloista. Fyysistä työtä tehtiin paljon. Pietu pohtii, että tietynlainen luovuus aikuisten elämässä ei päässyt esille, koska ihmiset olivat väsyneitä ahertamisesta. Elämä oli myös hyvin yhteisöllistä. Kaikenikäiset asuivat saman katon alla ja siinä oli pienelle tytölle näköalapaikka myös vanhempien ihmisten elämään.
Elämä on paljon Pietun lapsuusajasta muuttunut. Pohdimme mm. ikään liittyvän termistön muokkaantumista. Ennenhän oli itsestäänselvyys, että tietyn ikäistä kutsuttiin vanhaksi tai vanhukseksi. Kysynkin miten Pietu haluaa itseään nimitettävän. Pietu vierastaa sanaa vanhus. Hänen mielestään sana herättää negatiivissävytteisiä mielikuvia. Toisin kuin esimerkiksi ikäihminen. Tässä Pietu ei ole yksin. Aika monet Pietun ikäiset toivovatkin, ettei heitä kutsuta vanhukseksi, koska eivät itse koe olevansa näitä. Eipä minullakaan tulisi mieleen puhutella Pietua vanhukseksi. Pietu on löytänyt sopivan nimityksen itselleen. Pietu on senjoriitta. Ei seniori, koska Pietun mielestä se tarkoittaa vain mieshenkilöä. Pietusta ei myöskään koskaan tullut lapsenlapselle mummoa tai mummia, vaan mimmu. Pietu toteaa veikeästi, että ”ulkona on kivaa, että lapsi kutsuu mimmuksi. Saattaa nuorten miesten mielenkiintokin herätä. Toisin olisi mummo-huudon suhteen.”
Vanhuuden rajat
Pohdimme onko olemassa oikeaa tapaa vanheta ja missä on vanhuuden rajat? Pietu toteaa ”miten itse on iän ottanut, vaikuttaa kuinka vanha olet. Jollekin vanhuus tulee aikaisemmin kuin toiselle. Saarikosken Pentti oli jo keski-iässä vanhus.” Pietun ajatus, että numerot eivät kuluta ihmisen ikää, on mielestäni osuva. Pietu painottaa kuitenkin sitä, ettei tarvitse olla mitä oli 30 vuotta sitten. Ei tarvitse peitellä myöskään ikäänsä. Tässä kohtaa Pietu puhuu rooleista ja roolijaosta. Hän toteaa lukeneensa, että ihmisellä voi olla yli 10 erilaista roolia. Huomaan, että hän on paljon pohtinut asiaa. Liekö syynä tähän, että Pietu on elämäntyönsä tehnyt opettajana. Pietun mielestä roolit ovat tärkeitä. Ne suojaavat ja pitävät meitä pystyssä. Pietu puhuu vanhuksen ja iän tuomasta roolista. Iän myötä tulee kaikenlaista vaivaa ja tämä tekee ikäihmisistä välillä hankalia. ”Eihän se ole luontaista, että luita kolottaa koko ajan, eikä pysty siihen mihin nuorempana. Siitä tulee harmi ja äksytys. Kaupassa aika usein näkee, että ystävällisen näköisellä vanhuksella napsahtaa ja hän alkaa moittimaan palvelua, joka on moitteetonta. Tämä saattaa johtua siitä, että selkään sattuu ja olo on muutenkin heikko. Hyvä olisikin ihmisen erottaa milloin syy on itsessä ja milloin sitten ulkopuolella. Ihminen voi myös opetella olemaan vanhan ihmisen roolissa myönteisellä tavalla ja muistaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.”
Pietu on luova ihminen. Sen näkee ja aistii monesta asiasta. Ja yksi teema, mitä Pietu pohtii paljon keskustelun aikana, onkin luovuuden merkitys ihmisen hyvinvoinnissa. ”Pitää osata pitää hauskaa myös, kun tulee ikää lisää, vaikkakaan ikä ei pakota mihinkään.” Pietu toteaa, että luovuus ei katoa iän myötä mihinkään, mutta se saattaa laimeta. Hän jatkaa, että luovuus on myös ikääntymisessä hyödyllistä ja että esimerkiksi eletystä elämästä voi ammentaa niitä kivoja asioita. Pietu on armoton tarinankertoja. Ihmiset saattavat pyytää Pietua kertomaan samaa hauskaa tai tapahtumarikasta tarinaa aina vain uudelleen ja uudelleen. Ja Pietu kertoo, mutta hän luo saman tarinan uusiksi höystämällä sitä ja niin tarinasta tulee elävä. Ikä on tuonut sen, että saattaa unohtaa jonkin tärkeän kohdan tarinasta, mutta Pietu pyytää ihmisiä muistuttamaan häntä. Iän tuomat fyysiset esteet Pietu korvaa luovuudella. ”Ystävien tapaamiset ulkona ravintolassa ovat vähentyneet ja pöydällä tanssit ovat historiaa”, toteaa Pietu. Hän ei kuitenkaan tunnu kärsivän tästä ja itse luulen, että Pietun luova ajattelu auttaa ja se, että hän on ainoana lapsena joutunut opettelemaan olemaan yksin. Nytkin hän viihtyy hyvin yksin omat muistelut ja päiväkirjat seuranaan. ”Yksinäisyydessä en ole kokenut pahaa. Lapset kyllä vähän pelkäävät, että erakoidun, mutta itse en pelkää sitä.” Tässä Pietu pohtii, onko ikääntyessä introvertti ihminen enemmän ”vaarassa” erakoitua kuin ekstrovertti? Ehkä näin on.
Pietu on pohtinut myös tulevaisuuttaan. Hän toivoo, että pysyy samana Pietuna mieleltään, vaikka habitus muuttuu. Henkinen pääoma korvaa sen, mikä fysiikassa puuttuu. Pietu kertoo, ettei pelkää eikä liiemmin suunnittele tulevaisuuttaan. Hän elää vuodenaikojen mukaan. Keskustelun lopussa Pietu toteaakin, että ”odotan aina kesää.”
Kiitos Pietu!
Pirkko ja Leila
1. Mitä luulette seksuaalivähemmistöön kuuluvien vanhusten nykytilanteesta? Onko kokemuksia/tietoa?
L: Epäilen, että edelleen vanhat ihmiset ovat kaapissa, piilossa. Suurin osa ei uskalla tuoda julki. Myös yksinäiset eivät tuo seksuaalista suuntautumistaan esille, vaikka voisi olla toiveita parisuhteesta.
P: Seksuaalista suuntautumistaan peittelevät ihmiset kieltävät, tai kertovat, että ovat vain ystäviä.
2. Mitä toiveita tai pelkoja teillä on liittyen vanhuuteen?
P: Yksi pelkoni on, että en pysty hoitolaitoksessa vaikuttamaan asioihin.
L: Luulen, että jos itse on ollu elämässään avoin, pystyy vanhanakin perustelemaan ja olla vaativa. Itse en ole pelkäävää sorttia, en pelkää. Enemmän voisi tulla esteitä esimerkiksi poikkeavien ruokatottumuksien kanssa. Mutta itselle ei ole tullut koko elämän aikana vastaan mitään ongelmaa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen. Luulisin, että esim. transsukupuoliset saattavat kohdata enemmän vaikeuksia. Hoitolaitoksissa ongelmia voi ehkä esiintyä, jos hoitaja on ääriuskovainen. Silloin voi tulla tunne, että pitäisi peittää, mutta en näe silti esimerkiksi vaaraa eheyttämisestä.
P: Ja todennäköisesti hoitajat käyvät koulutuksissa läpi ihmisen seksuaalista suuntautumista yms. Hoitolaitoksessa asumiseen vaikuttaa siten se, kuinka valveutunut henkilökunta ja johtaja ovat.
L: Niin, mitä enemmän maailma menee eteen päin ja avautuu, sitä enemmän suvaitsevaisuus kasvaa. Ja ymmärrys ja inhimillisyys leviävät, kun tullaan tietoisiksi sukupuolten ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta. Viestiä vie eteenpäin esimerkiksi pridekulkueet.
L&P: Tulevaisuuteen liittyen pohdituttaa, että häviääkö seksuaalisuus tietyssä
ihmisen tilanteessa, siis vanhana ja sairaana?
3. Mikä on mielestänne tärkein näkökulma hoitamisessa tai hoito/hoivaideologia?
L: Pääsääntöisesti sanoisin, että erityiskohtelua ei tarvitse. Mutta voi olla tiettyjä tilanteita, joissa henkilökunnan voisi hyvä olla tietoinen ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Esimerkiksi mieshomo voi olla vaivautunut, jos nainen pesee. Vaikka voi hyvin myös olla, että ei ole mitään ongelmaa. Monet asiat ovat niin tilannekohtaisia ja henkilöistä riippuvia.
P: Itsemääräämisoikeus, kunnioitus ja hoitotahto ovat tärkeitä. Jos pää ei ole mennyt, loukkaisi hirveästi, jos esimerkiksi ei saisi pitää kädestä kiinni.
L: Joo, tärkeää, että saa olla oma itsensä.
Välikysymys: Onko vanhus vastuussa olemaan avoin?
P: Ei ole, jos ei ole aiemminkaan ollut avoin.
L: Itse laittaisin tiedon, ettei tarvitse ihmetellä. Että on luonnollinen asia. Ettei ole mikään kummajainen. Jos puoliso tulisi kylään, saisi esimerkiksi tulla nukkumaan viereeni. Mutta oma avoimuus ei kuitenkaan välttämättä aina riitä, jos valtakunnan tasolla säännöt ovat erit.
P: Mutta ei silti kannata provosoida tai provosoitua.
Kiitos haastattelusta Leila ja Pirkko.
Suomi hyväksyi 1.3.2017 tasa-arvoisen avioliittolain. HelliE juhlii mukana!
Lisätietoa ja tukea seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta voit lukea Setan sivuilta.
*Haastateltavien nimet on muutettu.